Kuivasirotteet

Yleisin keino kulutuskestävyyden parantamiseen on kuivasirotteiden käyttäminen. Tuote levitetään tuoreelle betonipinnalle ja hierretään siihen kiinni niin, että se muodostaa yhtenäisen rakenteen alusbetonin kanssa.

Kuivasirotteet voidaan levittää käsin eri menetelmillä tai koneellisesti, kuten varsinkin suuremmissa kohteissa nykyään tehdään.

Tärkeä osa kuivasirotelattian suunnittelussa on oikean sirotetyypin valinta. Alkuaikoina Suomessa käytettiin kvartsipohjaisia kuivasirotteita. Viime aikoina ovat kuitenkin yleistyneet kovemmista raaka-aineista valmistetut korundi-, piikarbidi- ja metallipohjaiset sirotteet. 

Dokumentit

  • Kulutuslattian korjaus HE2 kuivasirotteella 
  • HE2 - esite 
  • HE3 - esite 

Neodur

Neodur on saksalaisen päämiehemme, Korodur International GmbH:n tuotemerkki. Korodur Westphal Hartbeton GmbH & Co. KG on vuonna 1936 perustettu yritys, jonka tuotteilla on maailmalla valmistettu jo yli 200 miljoonaa neliömetriä kovan kulutuksen lattioita.

Alun perin, ja edelleenkin joissakin maissa, tuotteet olivat kovia runkoaineksia, joihin työmaalla lisättiin sementti sekä mahdolliset lisäaineet. Tuotenimikkeet ovat tuolloin Korodur-alkuisia. Laatuvaatimusten noustessa korkeammiksi tuotteet tehdään mahdollisimman valmiiksi valvotuissa tehdasolosuhteissa. Myös työmaiden kiireet ovat vaatineet mahdollisimman valmiiden tuotteiden käyttämistä. Nykyään suurin osa tuotteista kuuluukin Neodur-tuoteryhmään, joihin työmaalla lisätään vain vesi. Kaikki muut aineosat (runkoainekset, sementti, lisäaineet) ovat jauhemaisina mukana valmiissa paketissa.

Suomessa Korodur-tuotteita on satunnaisesti käytetty jo 1980-luvulla ja säännöllisesti 1990-luvun loppupuolelta lähtien. 2000-luvulla Suomessa on valettu lähes 3 miljoonaa neliömetriä Neodur-kuivasirotelattioita.

Neodur HE2 / HE3

Neodur HE2 ja HE3 ovat korundipohjaisia sirotteita. Korundi on huomattavasti kvartsia kovempaa eli korundipohjaisilla sirotteilla lattioista saadaan paremmin kulutusta kestäviä kuin perinteisillä kvartsipohjaisilla sirotteilla.

HE2:n ja HE3:n erona on kovien runkoainesten määrä. HE3:ssa on enemmän mm. korundia, mikä tuo lisää kulutuskestäyyttä lattiapintaan. Suomessa HE3:n käyttö on ollut vähäisempää, koska myös HE2:n avulla päästään 1-luokan kulutuskestävyyteen. Mikäli kulutuskestävyyttä halutaan parantaa korkeammista vaatimuksista johtuen, käytetään yleensä piikarbidi- tai metallipohjaisia sirotteita.

Molempia tuotteita on saatavana myös värillisenä Korodur-värikartan mukaisesti. Värillisiä sirotteita käytettäessä on huomattava, että kyseessä on "luonnontuote" eikä lattiasta tule samalla tavalla tasaväristä kuin maalaamalla tai pinnoittamalla. Värillisiä sirotteita tulee käyttää noin 1-2 kg/m2 enemmän kuin normaalia sementinharmaata sirotetta, jotta varmistetaan mahdollisimman tasavärinen pinta. Paras ratkaisu tasavärisen, kulutuskestävän pinnan saamiseksi on HE65 - kovabetonipintaus.

Neodur HE3 SVS 3

HE3 SVS3 on erityisesti suunniteltu vaativiin kohteisiin. Tuotteessa on korundin lisäksi metallisia ja piikarbidi-pohjaisia runkoaineksia parantamassa kulutuskestävyyttä.

Tuotteen tyypillisiä käyttökohteita ovat teollisuus- ja varastolattiat, jotka joutuvat isku- tai laahausrasitukseen sekä pysäköinti-, terminaali- ja muiden liikennetilojen rasitetuimmat kohteet.

Neodur HE2 Metallic

Myös HE2 Metallic on korundipohjainen sirote. Kovempaa kulutuskestävyyttä vaativissa kohteissa suositellaan käytettäväksi HE2 sirotteesta versiota, johon on lisätty metallurgiakuonaa. Tämä lisää kulutuskestävyyttä vielä huomattavasti. Kulutuskestävyydessä päästään vaativimpaan DIN-luokkaan, jolloin lattiapinta ei käytännössä normaalikäytössä kulu.

Tyypillisiä käyttökohteita metalliselle sirotteelle ovat teollisuudessa sellaiset lattiat, joihin kohdistuu isku- tai laahausrasitusta. Normaalirakentamisessa kauppakeskusten ja muiden kovassa käytössä olevien pysäköintihallien kuivasirotteena metallinen versio on oikea valinta. Varsinkin kovemman kulutuksen alueet, kuten rampit ja jyrkät mutkat, ovat tyypillisiä metallisen version käyttökohteita.

HE2 Metallic on ruostumaton kuivasirote eli pinnassa ei näy rumia ruosteläikkiä, vaikka se sisältääkin metallisia runkoaineksia. Tämä johtuu sirotteessa käytettävien muiden raaka-aineiden ruostumista ehkäisevästä vaikutuksesta.

Kysy lisätietoa


Tekninen johtaja
Martti Matsinen (Vantaa)
martti.matsinen@bermanto.fi
+358 400 458 382

Edustuksemme


Severstal Evonik Flexcrete Flowcrete Korodur Permaban Propex Sidec Obtego